DocPoiminnat: Tärppejä perjantaille ja lauantaille (2020)

Ensi-iltoja, masterclass, tekijävieraita ja klubi-ilta. Perjantai ja lauantai ovat täynnä kiehtovia elokuvia ja karismaattisia elokuvantekijöitä!

Colombia in my Arms

Tanskalaisohjaaja Eva Mulvad esittelee työskentelytapojaan yleisölle avoimessa Masterclassissa Kino Reginassa klo 13–16. Tilaisuuden päätteeksi Kino Reginassa esitetään ohjaajan koskettava uutuus, LOVE CHILD.

Suomalainen COLOMBIA IN MY ARMS on rohkea katsaus räjähdysherkän Kolumbian tilanteeseen. Elokuva saa maailmanensi-iltansa Kinopalatsissa klo 19. Näytöksen jälkeen ilta jatkuu salsarytmeissä keinuvalla DocPoint-klubilla. Suomen lattariskenen kärkinimiin kuuluva Orquestra Tri Cohiba ja DJ Lord Fatty goes Latino! villitsevät festarikansaa Lavaklubilla klo 21–02!

Space Dogs

Kiasma-teatterin Ihminen ja muita eläimiä -keskustelun yhteydessä nähdään Philip Hoffmanin uusi, ekologisesti tuotettu kokeellinen dokumentti vulture ja Laika-koiran tassunjälkiä seuraava SPACE DOGS. Ohjaajat ovat paikalla elokuvanäytöksissä.

Viikonloppuna festivaalilla vierailevat esimerkiksi AETHER-elokuvan ohjaaja Rûken Tekeş, jonka teos on ylistys Kaakkois-Turkin katoavalle kurdialueelle ja sen ainutlaatuiselle luonnolle. Beniamino Barrese ja Benedetta Barzinikertovat upeasta elokuvastaan THE DISAPPEARANCE OF MY MOTHER ja virolaisvieraamme Margit Lillak on paikalla kehutun THE CIRCLE -elokuvansa näytöksissä. Emma Tusell kertoo henkilökohtaisesta elokuvastaan VIDEO BLUES, joka ammentaa hänen lapsuutensa kotivideoista. Tuottaja-kuvaaja Kristian Van Der Heyden esittelee tuottamansa indonesialaisten punkkareiden maailmaan sukeltavan A PUNK DAYDREAM -elokuvan ja ohjaaja Nuno Escudeiro esittelee koskettavasti pakolaiskriisin ajankohtaisia aiheita käsittelevän THE VALLEY -dokumenttinsa.

Perjantaina ja lauantaina festivaalilla esitetään myös Apollo-palkitun Juha Samolan valitseman Apollo-sarjan elokuvia. Luvassa on Werner HerzoginWim WendersinChantal AkermaninUlrich Seidlin ja Pirjo Honkasalon teokset. Apollo-voittajan perustelut sarjan kokoamiselle kuullaan lauantaisessa Apollo-seminaarissa, joka järjestetään Orionissa la 1.2. klo 14.

The-Disappearance-of-My-Mother

Lauantai-iltapäivällä Bio Rexin lämpiössä (2. krs.) keskustellaan naisesta katseen kohteena elokuvatutkija Anu Koivusen, ohjaaja Inka Achtén sekä ohjaaja Beniamino Barresen sekä THE DISAPPEARANCE OF MY MOTHER -elokuvan päähenkilö Benedetta Barzinin (entinen valokuvamalli, feministi ja luennoitsija) kanssa. Keskustelun juontaa Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg.

Lauantai-ilta huipentuu kotimaisten elokuvien palkitsemistilaisuuteen Bio Rexissä. Angel Films sponsoroi yleisöäänestyksen voittajan rahapalkinnon ja festivaalin kriitikkovieras Nick Holdsworth tekee oman valintansa 19. DocPointin parhaaksi kotimaiseksi ensi-illaksi.