Kun nuori intialaisohjaaja Archana Phadke kääntää katseensa omaan suurperheeseensä, tuloksena on muotokuva Intiasta muutoksen tilassa.
Keskiluokkaisen Phadken perheen kolme sukupolvea elää Mumbaissa yhdessä isoa, vanhaa taloa. Itsekäs patriarkka-isoisä tekee hidasta kuolemaa alistetun vaimonsa hellässä hoivassa, isä ja äiti riitelevät ja rakastavat, vanhapoika-sedästäkin huolehditaan, mutta perheen nuoret muokkaavat perinteisiä rooleja uusiksi.
Phadken katse on rakastava ja hyväksyvä, mutta samaan aikaan rehellisyydessään melkein julma. Perheenjäsenten keskinäisen naljailun alta pilkottavat ikiaikaiset intialaiset naista alistavat mekanismit. Äidin kirjoitusharrastus paljastaa surua menetetyistä mahdollisuuksista. Lopulta nuoret muuttavat maailmaa: ohjaajan veli on sataan vuoteen ensimmäinen mies, joka lähtee pois suvun kotitalosta perustaakseen oman perheen.
Katsoja pääsee hetkeksi osaksi Phadken hälyisää suurperhettä ja viihtyy niin hyvin, että ei tahtoisi elokuvan loppuvan lainkaan. Ristiriidoista ja väistämättömästä muutoksesta huolimatta tärkeintä on perheenjäsenten välinen vankkumaton rakkaus.
Kati Juurus
[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]
Elokuvan nimi : About Love
Kieli : marathi, englanti
Ohjaaja : Archana Atul Phadke
Vuosi : 2019
Pituus (min) : 91
Ikäraja : S
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Archana Atul Phadke
Leikkaus : Archana Atul Phadke, Abhay Kumar
Musiikki : Shane Mendonsa
Tuottaja : Archana Atul Phadke
Tuotantoyhtiö : Tesla's Pigeon, Storyteller Ink.
Esitysajat :
Ma 27.1. klo 19:15, Kinopalatsi 7
La 1.2. klo 17:00, Maxim 1
Su 2.2. klo 17:00, Kinopalatsi 7