Tumman huumorin sävyttämä Family Relations kertoo iranilaisperheen despoottisesta patriarkasta – ja toimii allegoriana Iranin poliittisesta tilanteesta.
Kun Haji Baban aikuiset lapset ja ex-vaimo saavat tilaisuuden muistella miehen käytöstä, he eivät säästele sanojaan. Perheenjäsenten näkemykset toimitetaan isän korviin, mutta tämä ei tunne katumusta.
Dokumenttielokuvan kohtaukset ovat huolella rakennettuja, pääosin staattisella kameralla kuvattuja puheenvuoroja. Perheen merkillistä kommunikaatiota korostaa kuvakerronnallinen ratkaisu, jossa henkilöt ilmestyvät ja katoavat kuin taikasauvan iskusta. Efekti tuo elokuvaan paitsi unenomaista tunnelmaa myös kepeyttä ja koomisuutta.
Ohjaaja Nasser Zamiri sisällyttää synkkään perhetarinaan runsaasti tummasävyistä huumoria. Kun poika vertaa isäänsä Hitleriin, näytetään isälle pätkä Charlie Chaplinin Diktaattoria ja laitetaan hänet harjoittelemaan Hitler-sanan oikeaoppista ääntämistä.
Länsimaisiin silmiin elokuva piirtää muotokuvan narsistista, jonka mielestä vikaa ei ole koskaan itsessä mutta sitäkin enemmän muissa. Vanha mies keskittää rakkautensa lähimmäisten sijaan kasvikunnalle sekä eräälle nuorelle naiselle.
Olli Laine
[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]
Elokuvan nimi : Family Relations
Kieli : persia
Ohjaaja : Nasser Zamiri
Vuosi : 2019
Pituus (min) : 77
Ikäraja : K12
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Nasser Zamiri
Leikkaus : Nasser Zamiri, Neda Asadi
Tuottaja : Nasser Zamiri
Tuotantoyhtiö : Documentary and Experimental Film Center (DEFC)
Alkuperäinen nimi : Ravabete Khanevadegi
Esitysajat :
Ti 28.1. klo 17.15, Kinopalatsi 8
Ke 29.1. klo 19.45, Maxim 2
Su 2.2. klo 19.30, Kinopalatsi 8