DocPoint festivaalisivusto

Ohjelmisto (2020)

Immortal (2020)

Ksenija Okhapkinan Immortal kuvaa kuolleiden luiden päälle perustetun Apatiitti-nimisen kaupungin eläviä, jotka kulkevat uuden ideologian marssin tahdissa.

Viitisen sataa kilometriä Suomen itärajalta Sallan kohdalta koilliseen löytyy kaupunki nimeltä Apatiitti. Naapurissa on Titaani-niminen kaupunki. Satelliittikuvissa niiden kohdalla näkyy kaksi valtavaa paljasta aluetta.

Malmin ja muiden mineraalien avolouhokset ovat kasvaneet kuin syöpä erämaiden keskellä. Tänne, monen jumalan selän taakse perustettiin Vankileirien saariston, Gulagin, sadoista vankileireistä kaksi kuoleman esikartanoa 1930-luvulla. Tällaisen leirin pakkotyön jäljiltä syntyi kaupunki, jonka lohdutonta ja pelottavaa nykyhetkeä Okhapkinan elokuva kuvaa tummin ja vahvoin värein.

Apatiitissa lapset ovat putinismin manipuloimaa käyttövaraa. Poikia koulutetaan ankarasti pienestä pitäen nuorisoarmeijassa aseidenkäsittelyn taitureiksi, tyttöjä tanssin avulla kurinalaisuuteen, jolla ei ole mitään tekemistä tanssitaiteen kanssa. Aikuiset elävät apatiitin louhintaan ja näköalattomuuteen kahlittuina. Vain eläin, koiratarhasta karannut, on hetken vapaa.

Kanerva Cederström

[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]

Elokuvan nimi : Immortal
Kieli : venäjä
Ohjaaja : Ksenija Okhapkina
Vuosi : 2019
Pituus (min) : 61
Ikäraja : K7
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Aleksandr Demyanenko, Artem Ignatov, Ksenija Okhapkina
Leikkaus : Stijn Deconinck, Ksenija Okhapkina
Musiikki : Robert Jürjendal, Arian Levin
Tuottaja : Riho Västrik
Tuotantoyhtiö : Vesilind

Esitysajat :
Ke 29.1. klo 20.00, Kino Regina
Pe 31.1. klo 17.15, Kinopalatsi 8
Su 2.2. klo 19.30, Kinopalatsi 6